BLACK DEATH
BRIARD


Esittely

Olen Minna "Minnis" Saarimaa ja asun Oulunsalossa aivan meren läheisyydessä lähes maalaismaisissa maisemissa, mutta vain kivenheiton päässä Oulunsalon palveluista ja Oulun kaupungista.

Ensimmäisen briardin sain vuonna 1992, ja toistaiseksi niitä on ollut kaikkiaan viisi. Iloiset, persoonalliset ja monipuoliset briardit ovat valloittaneet minut ja vapaa-aikani. Olen harrastanut koirieni kanssa jäljestystä, hakua, suojelua, tokoa, agilitya ja vesipelastusta.

Sain kennelnimen Black Death vuonna 2001. Pentueita on syntynyt kaksi: vuonna 2003 ja 2009. Olen huomattavasti aktiivisempi harrastajana kuin kasvattajana, ja pentueita onkin tullut vain hyvin harvakseltaan oman harrastamisen ohessa.

- Minnis -



THIS PAGE IS BEST VIEWED WITH MOZILLA FIREFOX